Ohita navigaatio

KuuluuksTääTänne kisa taloille /lajittele jätteet19.12.2016 14:58

VTS-kotien seitsemän (7) kiinteistöä ( Tuomikuja 3, Ritakatu 5 ja 9, Saniaisenkatu 1, Pukkisaarenkatu 4, Linnoituksenkatu 10 ja Solkikatu 10) osallistuu KuuluuksTääTänne kilpailuun, joka alkoi lokakuussa ja kestää vuoden.

Kaikki voimme vaikuttaa kuitenkin sekajätteiden määrään noudattamalla esimerkiksi seuraavia toimenpiteitä joulun aikana:

Perinteiset joulupähkinät!

Kinkunpaistorasva ei kuulu viemäriin eikä
vessanpönttöön! Laita rasva jähmettyneenä
biojäteastiaan.

Lahjapaperit ja lahjanarut kuuluvat sekajätteeseen.
Hyvin säilyneet nauharuusukkeet ja lahjakassit
kannattaa käyttää uudestaan. Pelkkä naru on myös
tyylikäs ja kaunis pakkaustapa!

Tuikkujen ja ulkotulien foliot laitetaan tyhjinä
pienmetallin keräykseen.Myös joululaatikkojen alumiinivuoat kuuluvat
huuhdeltuina pienmetallin keräykseen.

Steariini ja kynttilänpätkät

kuuluvat sekajätteeseen, tai niistä voi valaa uusia
kynttilöitä.

Joulukuusen voi viedä biojäteastian vierelle tammikuun
kahdella ensimmäisellä viikolla. Kuuset otetaan samaan
kyytiin muun biojätteen kanssa, joten älä pakkaa kuusta
muovisäkkiin!

Uudenvuoden tinat kannattaa valaa uudelleen
seuraavana vuonna. Jos tinoja ei halua säästää ensi
vuoteen, niin tulee ne toimittaa vaarallisen jätteen
vastaanottopisteeseen.

Lisää lajittelusta Pirkanmaan Jätehuollon sivuilta: http://pjhoy.fi/Tietori/Lajittelu_abc

Koiramäen-joulu.jpg - pienennetty

Takaisin