Pelastuslaitos treenaa VTS-kotien taloissa Annalassa
5.1.2017

Annalasta puretaan kaksi VTS-kotien kerrostaloa, joiden peruskorjaaminen olisi tullut liian kalliiksi. Tilalle rakennetaan kaksi uudisrakennusta, joihin saadaan mahtumaan selvästi aiempaa enemmän asuntoja.
Asukkaat ovat jo muuttaneet pois Kolunkatu 1:ssä ja tyhjät talot ovat nyt ennen purkamista pelastuslaitoksen harjoituskäytössä. Lisäksi kiinteistössä kuvataan paloturvallisuusaiheisia opetusvideoita muun muassa vastaanottokeskusten käyttöön.

Savua ja piippausta
Naapuritaloihin harjoitukset näkyvät lähinnä pelastuslaitoksen autoliikenteenä.
- Joskus täältä saattaa tulla vaaleaa savua ja palovaroittimet voivat piipata. Mutta niistä ei kannata huolestua, jos pihassa (Kolunkatu 1) on meidän autojamme. Silloin täällä on harjoitukset menossa, Pirkanmaan pelastuslaitoksen palomestari, koulutusmestari Juuso Nummela kertoo.
Aluksi Annalassa treenaa yksi yksikkö kerrallaan, mutta talven aikana on luvassa myös isompia, useamman yksikön joukkueharjoituksia.

Pelastusharjoitus 1.jpg

Hyvä treenipaikka
Pelastuslaitoksen henkilökunnalla on lakisääteinen velvollisuus harjoitella tietty määrä vuodessa. Yleensä palomiehet treenaavat harjoituskäyttöön rakennetussa konttitalossa tai paloasemien käytävillä, mutta ne tulevat kovin tutuiksi useiden harjoituskertojen myötä. Oikea asuinkerrostalo onkin ehdottomasti paras treenipaikka, joten Annalan kiinteistöä hyödynnetään ahkerasti talven aikana.
- Täällä voimme harjoitella useassa kerroksessa, asunnoissa ja porraskäytävissä. Ja koska kyseessä on purkutalo, niin meillä voi olla vesi letkuissa. Se on ihan eri asia kuin harjoitella ilmalla tai tyhjällä letkulla, Juuso Nummela toteaa.

Pelastusharjoitus 2.jpg

Kuvaukset alkavat
Paloturvallisuuteen liittyviä opetusvideoita kuvataan tammikuussa. Niitä varten on käsikirjoitettu erilaisia tilanteita, joita tuotantotiimin näyttelijät demonstroivat.
- Näytämme esimerkiksi, että asunnosta ei saa poistua savuiseen rappukäytävään, vaan pelastuslaitos pelastaa asukkaat parvekkeelta, Pirkanmaan pelastuslaitoksen viestintäsuunnittelija Elina Haapala kertoo.
- Oikea asuinkerrostalo on erinomainen ympäristö kuvata opetusvideoita, sillä asunnot todella näyttävät kodilta ja tuntuvat katsojasta tutulta, toisin kuin lavasteet. Täällä voimme myös käyttää oikeaa savua ja tulta eli meidän ei tarvitse tyytyä trikkeihin.

Monikäyttöisiä videoita
Opetusvideot
käännetään kuudelle kielelle ja niitä näytetään muun muassa vastaanottokeskuksissa asuville turvapaikanhakijoille.
- Teemme asuntola- ja asuntoversiot kaikista videoista. Ne sopivat yhtä hyvin suomalaisille kuin maahanmuuttajillekin ja moneen käyttöön, esimerkiksi vaikkapa ikäihmisten asumiseen, Elina Haapala sanoo.

Aidosti tamperelainen.

Osoite | Kaupunginosa

Osoite Osoite
Tieto 2Tieto 2
Tieto 3Tieto 3

Yhteystiedot

Tähän yhteystiedot

Kuva

Lisätiedot