Ohita navigaatio

VTS-toimikunnille tarjolla tukea ja neuvontaa kesähankintoihin liittyen2.6.2020 11:02

Tervehdys toimikunnat!

Kesä on tullut koronasta huolimatta. Edelleen on toki syytä noudattaa ryhmämuotoisten kohtaamisten suhteen varovaisuutta ja viranomaisohjeistuksia. Taloilla voi kuitenkin jo alkaa varovasti starttailemaan pienimuotoista, ensisijaisesti ulkosalla tapahtuvaa toimintaa.

Suurin osa toimikunnista ehti jo saada S-maksukortin haltuunsa ennen koronaa. Ns. kortittomien kanssa sovitaan toimikuntakohtaisesti kortin luovutuksesta, tähän liittyen voi laittaa yhteydenottopyynnön osoitteeseen asukastoiminta@vts.fi.

Mikäli toimikunnallanne on S-maksukortin käyttöön liittyen jotain teknisiä ongelmia tms, on nyt kesä-heinäkuun ajan oivallinen mahdollisuus saada henkilökohtaista neuvontaa ja tukea kortin käyttöön sekä autottomille toimikunnille tilanteen mukaan myös pientä roudausapua vaikkapa kesäkukkien kuljettamiseen esim. Kalevan Prisman kesäpihamyymälältä kiinteistölle. Huomioittehan, että S-maksukortti käy maksuvälineenä vain S-ryhmän toimipaikoissa.

Projektityöntekijä Marko "Burgeri-Marko" Hyväri pitää kesä- ja heinäkuussa puhelinpäivystystä (keskiviikkoisin klo 10-13 ja torstaisin klo 13-16) numerossa 044 730 4987. Numeroon voi soittaa tai laittaa tekstarilla yhteydenottopyynnön.

Markon kanssa voi tarpeen mukaan sopia tapaamisen esim. Prismalle, missä saatte apua S-maksukortin ja mobiilisovelluksen käyttöön (ostotapahtuma ja selitteen teko), tätä varten mukaan tarvitaan siis kortti, kortin pin-koodi sekä älypuhelin ja siihen ladattu mobiilisovellus (mikäli mobiilisovellus ei ole jostain syystä käyttökunnossa, tunnukset hukassa tms., on hyvä kertoa näistä jo puhelimessa etukäteen, jotta saadaan tekniset asiat setvittyä mahdollisuuksien mukaan kuntoon ennen kaupassa käyntiä). Markolta saa samalla myös käytännön vinkkejä vaikkapa pihatapahtuman järjestämiseen.

Edellä mainittua lisäpalvelua on viikkoa kohden rajallinen määrä tarjolla, joten kannattaa olla nopea. Mikäli palvelu ruuhkautuu alkuun, tapaamisaikoja sovitellaan hieman pidemmälle.

Mikäli mieltänne askarruttaa jokin asukastoimintaan liittyvä asia tai koukero, laittakaa rohkeasti viestiä asukastoiminta@vts.fi. Laittakaa myös tunnelmakuvia taloilta (kukkaistutukset, pihatapahtumat jne.) pienen kuvatekstin kera em. osoitteeseen, niin pyrimme julkaisemaan niitä VTS-kotien somessa!

Haavistonkatu 6 talojen tarina takapiha.jpg

Aurinkoista kesän jatkoa,
VTS-kotien asukastoiminnan tiimi

Takaisin

Käytämme evästeitä. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt tämän.Hyväksy