Ohita navigaatio

Asukkaalle

Asukkaalle

Valitse kiinteistö

Valitse kaupunginosa tai hae kohteen osoitetta/nimeä. Hakutulos tulee alas.

Vuores

Pikkukaupunki luonnon kainalossa

Vuores sijaitsee Tampereen eteläpuolella sekä Tampereen että Lempäälän alueella, Helsinkiin johtavan moottoritien tuntumassa. Särkijärven silta yhdistää alueen Tampereen keskustaan, jonne on matkaa vain seitsemän kilometriä. Vuores kytkeytyy myös kaupunkiseudun kehäväyliin.

Alueen suunnittelun ja toteutuksen lähtökohtia olivat ekologisuus ja luonnonläheisyys, jotka yhdistyvät ainutlaatuisella tavalla korkeaan teknologiaan, moderniin arkkitehtuuriin ja pikkukaupunkimaiseen palvelurakenteeseen.

Arvokkaimmat kohteet on tarkoitus jättää luonnontilaisiksi. Vuores on vehreää, järvien ympäröimää aluetta ja alueella on tiheä kävely- ja pyöräilyreitistö.

Vuoreksen palveluita kehitetään jatkuvasti. Alueella on muun muassa kauppoja, päiväkoti ja koulu. Vuoreskeskuksen torialue on palveluiden ydin. Vuoreksesta muodostuukin tulevaisuudessa hyvien palveluiden, tunnelman ja ilmeen puolesta oma, viehättävä pikkukaupunki. Kaupunginosan sydän on helposti saavutettava Vuoreskeskus.

Vuoreksen osayleiskaava on laadittu yhteistyössä Tampereen ja Lempäälän kesken. Valmistuessaan vuoden 2025 paikkeilla Vuoreksessa on yli 14 000 asukasta. Tulevaisuudessa se on myös tuhansien työssäkäyntialue.

Sujuvaa arkea ja yhteisöllisyyttä

Vuorekseen tulee useita asuinalueita, joilla kullakin on oma luonteensa, mutta yhteistä kaikille on kaupunkimainen ympäristö ja monipuolinen asuntotuotanto. Erityistä huomiota suunnataan asukkaiden yksilöllisten asumisen tarpeiden toteutumiseen sekä yhteisöllisyyteen. Lisämaustetta alueille antavat taideteokset.

Täältä löydät vapaat ja vapautumassa olevat vuokra-asuntomme. Tutustu nyt ja jätä asuntohakemus!

Haulla löytyi 4 taloyhtiö(tä). Klikkaa yhtiön nimeä alla olevassa listauksessa niin pääset kyseisen yhtiön omille sivuille.

Käytämme evästeitä. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt tämän.Hyväksy