Solkikatu 6

Kaukajärvellä sijaitseva Solkikatu 6 muodostuu kahdesta kerrostalosta ja niiden keskelle jäävästä suuresta piha-alueesta.

Solkikadulta on vain tienylitys kouluun ja kirjastoon. Linja-auto kulkee vierestä ja Kaukajärven palvelukeskittymään on matkaa alle kilometri.

Solkikatu6_talo.jpg

Talot valmistuivat vuonna 1972, jolloin Kaukajärvi oli vielä alkutekijöissään. Solkikadulle on tämän jälkeen valmistunut tasaiseen tahtiin taloja

Solkikatu6_sisäpiha.jpg

Talojen keskellä on aurinkoinen leikkipaikka ja oleskelutilaa.

Solkikatu6_leikkipaikka.jpg

Myös perheen pienimmille löytyy liukumäki.

Solkikatu6_kerhohuoneen keittiö.jpg

Solkikadun asukkailla on viikoittain toimintaa kerhohuoneella. Turinatuvassa vaihdetaan viikon kuulumiset ja lastenkerhossa askarrellaan eri teemoilla.

Asukastoimikunnan puheenjohtaja Teemu Koipio kertoo, että taloilla asuu kaikenikäisiä, mikä näkyy myös toiminnassa.

- Turinatuvassa käyvät pääasiassa vanhemmat ihmiset ja askartelukerho on suunnattu lapsille. Toisaalta vaimokin käy välillä lasten kanssa turisemassa, joten saa sinne muutkin mennä.

Solkikatu6_kerhohuone.jpg

Kerhohuoneella on hyvin tilaa. Kesäisin asukkaat viettävät aikaa myös ulkona ja esimerkiksi juhannuksena grillattiin yhdessä.

Solkikatu 6_Kuvia.jpg - pienennetty

Kerhohuoneen seinillä on kuvakollaaseja menneiden vuosien asukastapahtumista. Asukkaat ovat esimerkiksi käyneet kesäretkellä Hämeenlinnassa ja laulaneet karaokea.

Solkikatu 6_Kuvia 2.jpg - pienennetty

Tulevaisuudessa Solkikadulle on suunnitteilla ainakin kirpputoripäivä. Roskakatokselle on myös perustettu kierrätyshylly, johon jokainen voi tuoda ehjät käyttämättä jääneet tavaransa.

- Kirpputori on tarkoitus järjestää niin, että myös muut kuin tämän talon asukkaat löytävät sen, Koipio kertoo.

Tarina on kirjoitettu ja kuvattu kesällä 2016.

Aidosti tamperelainen.

Osoite | Kaupunginosa

Osoite Osoite
Tieto 2Tieto 2
Tieto 3Tieto 3

Yhteystiedot

Tähän yhteystiedot

Kuva

Lisätiedot