Ohita navigaatio

Asukkaalle

Pietilänkatu 8 / Insinöörinkatu 27

Ahvena

Ahvena .jpg

Pietilänkatu 8 ja Insinöörinkatu 27_katu.jpg

Ahvena komeilee paraatipaikalla Hervannan keskustassa. Muutaman askelen päästä löytyvät kaikki palvelut useista kaupoista kirjastoon.

Pietilänkatu 8_asukkaat.jpg

Asukkaat nauttivat usein sisäpihalla auringosta. Vaikka talo on aivan kauppakeskuksen kyljessä, sisäpihalla saa olla omassa rauhassa.

Ahvena_Hely.jpg

Hely Lepistö on asunut Ahvenassa vuodesta 2007 asti, jolloin talo valmistui. Lepistö viihtyy Hervannan monipuolisten palvelujen läheisyydessä.

- Kuulun vaikka mihin yhdistykseen ja täällä on todella paljon toimintaa kaikkialla.

Myös Ahvenassa riittää vipinää. Aktiivinen asukastoimikunta kokoontuu kerhohuoneella joka viikko.

- Pelaamme usein leikkimielistä bingoa, kertoo asukastoimikunnan puheenjohtaja Inkeri Kanerva.

Pietilänkatu 8_bingo.jpg

Bingon lisäksi asukatoimikunta järjestää joka vuosi esimerkiksi kesän avajaiset ja juhannusgrillausta.

- Pidämme toisistamme huolta ja lähdemme usein ulos syömään. Hervannassa on todella paljon ruokapaikkoja, kehuu Kanerva.

Myös Kanerva on asunut alusta saakka Ahvenassa.

- Ei voisi olla parempaa paikkaa.

Tarina on kirjoitettu ja kuvattu kesällä 2016.

Käytämme evästeitä. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt tämän.Hyväksy