Atomikatu 3
Mäntypiha


Atomikatu 3:lla on iso ja viihtyisä sisäpiha. Talossa asuu paljon viherpeukaloita ja pihaa muovataan yhteistuumin joka kesä.

Asukkaiden toiveesta pihaan on rakennettu grillikota. Kodan ympärillä on paljon oleskelutilaa ja istuskelupaikkoja.

Lapsille havupuiden siimeksestä löytyy leikkitilaa ja monipuoliset leikkivälineet.

Havupuiden peittämältä kallioiselta sisäpihalta pääsee alas niin portaita kuin polkua pitkin.


Aurinko paistaa talon sisäseinustalle kesäpäivisin. Suojaisalla seinustalla on mukava ottaa aurinkoa.




Asukkaiden muodostama piharyhmä istuttaa kesäisi erilaisia kukkia ja kasveja kaikkien iloksi. Piharyhmään voi liittyä, vaikka ei kuuluisi asukastoimikuntaan.

Talon ylimmästä kerroksesta löytyvät kerhohuone ja sauna. Kerhohuoneella vietetään paljon juhlia kastetilaisuuksista hautajaisiin. Kerhotilan vuokratessa saa käyttöönsä myös 30:n hengen kahviastiaston. Tila on valoisa ja ikkunoista näkee Hervannan yli.

Talon ylimmät kerrokset ovat korkeammalla kuin useimmat viereisistä taloista, joten ikkunoista näkee pitkälle.
Tarina kirjoitettu ja kuvattu kesällä 2016. ja 2018.