Asukastoimintaraha ja S-maksukortti
Yleistä asukastoimintarahasta
- Asukastoimintarahan avulla asukkaat voivat järjestää taloilla yhteisöllisyyttä lisäävää asukastoimintaa ja pitää yhteiset tilat viihtyisinä.
- VTS-kodit myöntää vuosittain talokohtaisen asukastoimintarahan sellaisille taloille, joissa on aktiivinen asukastoimikunta ja S-maksukortti käytössä.
- Asukastoimintaraha määritellään talon koon eli asuinneliöiden mukaan, ollen kuitenkin minimissään 300e vuodessa.
Asukastoimintarahan käytöstä
Asukastoimikunta voi asukastoimintarahalla hankkia harkintansa mukaan tapahtuma- ja kokoustarjoiluja ja -tarvikkeita, pihakukkia ja talkootarpeita sekä sisustaa ja varustella asukastilaa.
- Asukastoimintarahalla mahdollisesti hankittavien yhteiskäyttötavaroiden (esim. höyrypesuri) tulee olla kätevästi kaikkien asukkaiden käytettävissä ja asukastoimikunnan tulee pitää lainatavaroista listaa, mikä on nähtävissä asukastilassa.
Lähtökohtaisesti hankintojen tulee palvella koko kiinteistön asukaskuntaa mahdollisimman tasapuolisesti.
- Asukastoimintarahaa ei ole tarkoitettu palkkioksi tai kulukorvaukseksi asukastoimikunnan jäsenille, eikä S-kortilla tule mitään sellaiseksi luokiteltavaa hankkia. Asukastoiminta perustuu aina vapaaehtoisuuteen. VTS-kodeilla aktiivisesta asukastoiminnasta saa Pisteet kotiin -etupisteitä voimassa olevan pistekertymätaulukon mukaisesti.
- Asukastoimintarahalla voi tarpeen mukaan hyvittää asukkaan oman auton käyttöä ostosten kuljettamiseen korkeintaan 20e/talo/vuosi tankkaamalla ABC-asemalla asukastoimikunnan S-maksukortilla. Mitään muita kulukorvauksia ei kortilla tule hankkia.
Asukastoimintarahalla EI missään tilanteessa saa hankkia lahjakortteja, alkoholia/tupakkaa eikä asioida ravintoloissa/hotelleissa tms.


Asukastoimikunnan S-maksukortista
- S-maksukortti on maksuton ja käy maksuvälineenä vain S-ryhmän toimipisteissä. Asukastoimintarahalla ei voi tehdä hankintoja muilta toimijoilta.
- VTS-kodit lisää asukastoimintarahan asukastoimikunnan S-maksukortille tammikuussa, sikäli kun toimikunta on täyttänyt edellisen vuoden vuosiraporttikyselyn ajallaan ja aiempien ostojen osalta ei ole epäselvyyksiä.
- S-maksukortin saldo nollaantuu aina vuoden lopussa, eli rahaa ei voi säästää seuraavalle vuodelle.
- S-maksukortti on talon asukastoimikunnan nimissä, mutta asukastoimikunnan tulee valita keskuudestaan vastuuhenkilö, joka huolehtii kortista ja sen pin-koodista. Lisäksi on hyvä valita kortinhaltijalle varahenkilö, jolla on tarvittaessa myös valmius kortin käyttöön.
- Jos kortinhaltija vaihtuu, asukastoimikunnan tulee viipymättä ilmoittaa VTS-kodeille uuden vastuuhenkilön yhteystiedot sähköpostilla isannointi@vts.fi . Jos asukastoimikunta lakkautetaan tai muusta syystä kortille ei ole enää tarvetta, on S-maksukortti ja siihen liittyvä pin-koodi palautettava VTS-kotien toimistolle.
- S-maksukortilla maksettaessa käytetään aina korttikohtaista, nelinumeroista pin-koodia, samoin kuin millä tahansa pankki-tai luottokortilla maksettaessa.
- S-maksukortin käyttöön liittyy aina S-Business -mobiilisovellus, joka ladataan omaan puhelimeen. Mobiilisovelluksessa on nähtävissä maksukortin käytettävissä oleva saldo, ostoshistoria ja kortin pin-koodi.
- Asukastoimikunnasta vähintään yhdellä, mutta enintään kahdella henkilöllä tulee olla sovellus käytössä.
- Mikäli S-maksukortin käytössä ilmenee hankaluuksia ostotapahtuman yhteydessä (esim. pin-koodi unohtunut tai kortilla ei ole tarpeeksi saldoa), ostokset on jätettävä kauppaan, kunnes asia on selvitetty. Asukkaan omalla rahalla maksettuja asukastoiminnan ostoksia ei voida hyvittää VTS-kotien taholta.
- Pihagrillien polttopuita hankitaan keväisin yhteistilauksella, mistä tiedotetaan erikseen. Isommista ja erikseen budjetoitavista hankinnoista pyydetään asukastoimikunnilta aina keväisin esitykset seuraavan vuoden talousarvioon.
Selitteen kirjaaminen ostotapahtuman jälkeen
Ostotapahtuman jälkeen on aina välittömästi kirjattava mobiilisovelluksen kautta selite, josta ilmenee ostoksen tarkoitus:
Tapahtumatarjoilut: Tapahtumapäivämäärä, tapahtuman nimi ja arvioitu osallistujamäärä, esim. "pp.kk.vvvv pikkujoulut 20 henkilölle".
Muut hankinnat: Esim. "tarvikehankinta yhteiseen asukastilaan" tai "kesäkukat talon pihaan".
Mikäli selitettä ei tehdä ostostapahtuman yhteydessä, tai ilmenee asukastoimintarahan väärinkäytöksiä, kortti lukitaan VTS-kotien toimesta.
Selitteen lisäämiseen liittyvän ohjeen löydät
täältä. Ohjeistus löytyy myös videomuodossa alta.
Asukastoimikunnan S-maksukortin hankinnasta
Mikäli asukastoimikunnalla ei vielä ole S-maksukorttia tai nykyinen kortti ei jostain syystä toimi tai on kadonnut ja tarvitaan uusi kortti, asukastoimikunnan edustaja voi laittaa korttipyynnön sähköpostilla isannointi@vts.fi, jolloin VTS-kodeilta ollaan yhteydessä mahdollisimman pian ja sovitaan kortin luovutuksesta ja tarvittavasta käytönopastuksesta. Viestiin tulee laittaa:
Asukastoimikunnan eli talon osoite
Kortin vastuuhenkilön ja mahdollisen varavastuuhenkilön nimet
S-business -mobiilisovellusta käyttävien henkilöiden nimet ja sähköpostiosoitteet sekä puhelinnumerot (vähintään 1-2 asukastoimikuntaan kuuluvaa henkilöä, joista lähtökohtaisesti toinen on kortin vastuuhenkilö, jotta selitteen lisääminen ostotapahtuman yhteydessä onnistuu sujuvasti).
Huomioithan, että mikäli kortin pin-koodi näppäillään kassalla virheellisesti kolme kertaa, kortti lukittuu ja se täytyy uusia. Pin-koodin voi tarkistaa ennen ostoa mobiilisovelluksesta.
Tulostettavia ohjeita
S-Business -mobiilisovelluksen käyttöönottoon liittyvän ohjeen löydät
täältä.
Löydät tämän sivun tulostettavassa muodossa
täältä.
Opastusvideot
Lisätietoja S-maksukorttiasioista saat tarvittaessa sähköpostilla isannointi@vts.fi tai VTS-kotien asiakaspalvelun kautta.