Kauppamiehenkatu 4
Kauppamiehenkatu 4 voitti vuonna 2014 VTS:n vesikisan, joten asukastoimikunta päätti laittaa pihan kertaheitolla uuteen uskoon. Nyt sieltä löytyy uunituoreet leikkimökki, pöytäryhmä, sählymaalit ja puukeinu.


Taloyhtiön yhteiset tilat ovat muutenkin huippuluokkaa. Talosta löytyy verstas ja kuntosali. Kerhohuoneen saa varata omia tilaisuuksia varten, ja siellä on pidetty muun muassa pienet häät. Pihalla on grilli, joka on ahkerassa käytössä varsinkin kesäaikaan. Kauppamiehenkadun asukkaat kehuvat hyvää tunnelmaa: pihalle on aina mukava tulla lasten kanssa tai muuten vaan.


Ikuri on rauhallinen asuinalue, joka sijaitsee mukavasti vilkkaamman Tesoman kupeessa, mutta silti omassa rauhassaan. Läheltä löytyvät harrastusmahdollisuudet jäähallista kirjastoon ja Horhan ulkoilualueeseen. Tämä paikka on myös uimarin unelma, sillä sekä Tesomajärven ranta että uimahalli ovat parinsadan metrin päässä.
Tarina on kirjoitettu ja kuvattu kesällä 2015.