Kuusikonkatu 13
Hallilassa sijaitseva Kuusikonkatu 13 koostuu kahdesta kerrostalosta. Asukastoimikunnan puheenjohtaja Jari Lehtovirta kuvailee Hallilaa rauhalliseksi paikaksi asua.
- Mistä ovesta tahansa lähtee pihalle, niin pääsee luontoon, Lehtovirta kertoo.
Koulu ja päiväkoti ovat lähellä ja linja-auto kulkee talojen vierestä.

A-talo on viisikerroksinen. Talossa on inva-ovet ja invahissi.

Talojen sisäpihalla on leikkipaikka. Hallilasta löytyy paljon tekemistä lapsille. Esimerkiksi viereisellä Pehkusuonkadulla on skeittirampit, jotka ovat kovassa käytössä. Myös puistoja ja kenttiä löytyy pieneen asuinalueeseen nähden paljon

B-talo on kolmikerroksinen.

Asukastoimikunnan puheenjohtaja Jari Lehtovirta on asunut Kuusikonkadulla pian 20 vuotta.
- Hallila on rauhallinen paikka asua ja olen viihtynyt täällä. Haluan kuitenkin nostaa esille yhteiset säännöt. Kaikki viihtyvät paremmin, jos säännöistä pidetään kiinni, Lehtovirta pohtii ja jatkaa.
- Toivoisin rohkeutta osallistua yhteisten asioiden hoitoon. Täällä kerhohuoneella oli aikanaan toimintaa, mutta nykyään ketään ei kiinnosta. Ihmiset ovat lähinnä omissa oloissaan, jolloin yhteisistä asioista on hankala puhua ja toimintaa on mahdotonta järjestää.
Asukastoimikunta on pyrkinyt yhdistämään asukkaita erilaisilla illanvietoilla.
- Vuosittain meillä on erilaisia syöminkejä. Useampana vuotena on ollut joulujuhla ja kesällä paistellaan makkaraa ja muuta grillattavaa. Olemme pyrkineet huomioimaan myös erityisruokavaliot, Lehtovirta kertoo.

Kerhohuoneelta löytyy esimerkiksi pihapelejä.

Kuusikonkadulla on myös kuntosali, jonne asukkaat ovat tuoneet vanhoja kuntoiluvälineitään.

Kuntosalilla voi purkaa energiaansa vaikka nyrkkeillen. Lisätietoja kuntosalin käytöstä voi kysyä asukastoimikunnan puheenjohtajalta.
Tarina on kirjoitettu ja kuvattu kesällä 2016.