Läpikäytävänkatu 16
Ruislintu
Läpikäytävänkatu 16 tarjoaa asumista uusissa kodeissa. Vuonna 2014 valmistuneet rivi- ja luhtitalot muodostavat pienen kylän Atalaan.
Toisin kuin kadun nimi kertoo, talot sijaitsevat päättyvän tien perällä aivan linja-auton päätepysäkin vieressä. Piha rajautuu metsään, mikä tekee sijainnista rauhallisen.

Rivitaloissa asuu paljon lapsiperheitä.

Luhtitaloissa on isot ulkonevat parvekkeet.

Asukastoimikunnan puheenjohtaja Matias Colliander kertoo, että asukkaat ovat paljon omissa oloissaan.
- Ihmiset viihtyvät parvekkeilla ja takapihoilla. Lasten kautta tulee törmättyä naapureihin, mutta muuten heitä ei juurikaan näe.

Leikkipaikka löytyy luhtitalojen välistä. Usein lapset lähtevät viereiseen Perhospuistoon, jossa on myös pieni aidattu kenttä.

Taloilla on pieni kerhohuone, josta voi lainata grilliä. Colliander kertoo, että suunnitteilla on hankkia asukkaille yhteinen grillikatos.
- Olemme pohtineet grillikatoksen rakentamista, koska luhtitalojen parvekkeilla ei saa grillata. Myös talkoissa katoksesta olisi hyötyä.
Parin vuoden aikana asukastoimikunta on ehtinyt vaikuttaa moneen asiaan.
- Aluksi kaikissa taloissa ei ollut omia pyörävarastoja, mutta nyt on. Saimme myös hiljattain autopaikkoja vieraille. Linja-auto ei kulkenut viikonloppuisin tänne, mutta nyt sekin asia on korjattu. Hyvä puoli talojen tuoreudessa on se, että asiat hakevat vasta suuntaansa ja niihin pystyy vaikuttamaan, Colliander kertoo.

Talot sijaitsevat linja-auton päätepysäkin takana, joten kulkuyhteydet ovat hyvät. Talojen takaa alkaa metsä. Luonto onkin tärkeä seikka Ruislintuun muuttaneille.
- Muutimme tänne luonnon, ystävien ja talon uutuuden perässä, Colliander kertoo ja jatkaa.
- Luonnon rauha ja rauhallisuus ovat tärkeä osa täällä asumista. Ei minua saisi ihan heti pois muuttamaan.
Tarina on kirjoitettu ja kuvattu kesällä 2016.