Opiskelijankatu 19


Opiskelijankatu 19 kätkee sisäänsä monipuoliset mahdollisuudet harrastaa kädentaitoja. Täältä löytyy niin kerhohuone, askartelutupa kuin verstaskin.




Yli kymmenen vuotta Opiskelijankadulla asunut Erkki Turja pitää pihoilla verstasta. Puusta on syntynyt tähän mennessä kelloja, kehyksiä ja koriste-esineitä. Vielä Torja ei ole saanut oppilaita, mutta opettaisi mielellään puutöitä asukkaille. Esimerkiksi kuviosahalla saa tehtyä hienopiirteisiä ja tarkkoja linjoja puuhun.
- Lapset ihmettelevät joskus, mistä kuuluu hurinaa ja tulevat ovelle ihmettelemään. Aika nopeasti ne siitä häviävät takaisin leikkeihinsä. Oravat ovat rohkeampia ja marssivat suoraan pähkinäkätkölleni, Torja kertoo nauraen.
Torja myös auttaa asukkaita pienissä korjaustöissä.
- Erkki kavensi minulle puiset sälekaihtimet, kertoo asukastoimikunnan puheenjohtaja Irmeli Ihama.


Myös Ihama on käsityöihminen ja vetää viikoittain kädentaitokerhoa.
- Askartelemme joka viikko Picasso-kerhossa. Siellä jokainen voi tehdä omia töitään ja toisinaan innostumme samasta ideasta. Esimerkiksi pihan taloiksi maalatut kivet on tehty kerhossa.
Tarina on kirjoitettu ja kuvattu kesällä 2016.