Pohjolankatu 21 ja C
Koivupiha
Tammelassa sijaitseva Pohjolankatu 21 on kokenut muodon muutoksen viime vuosina.
Vuonna 2015 talossa tehtiin Koti Kuntoon -remontti, jossa uusittiin niin asuntoja kuin yhteisiä tiloja. Vuonna 2016 Koivupihalle valmistui uusi C-osa, joka lisäsi asuntojen lukumäärää yli puolella. Nyt Koivupihalla on 74 kotia lähellä keskustaa.

Pohjolankadulta on lyhyt matka Tammelan ja keskustan palveluihin. Myös esimerkiksi Kaupin ulkoilumaastot ovat lyhyen kävelymatkan päässä.

Vanhan osan parvekkeet ovat Moisionkadulle päin ja uuden osan parvekkeet sisäpihalle päin.
Pohjolankadulla on tilaa myös yksityisautoille, sillä uudistuksen yhteydessä maan alle rakennettiin parkkihalli.

Pohjolankadulla on tuliterä leikkipaikka, joka valmistui loppukesästä 2016.

Leikkipaikalle tuli uudistuksen yhteydessä uudenlaisia leikkivälineitä.

Leikkivälineet odottivat käyttäjiä loppukesällä 2016.

Koti Kuntoon -remontissa uusittiin yhteisten tilojen lisäksi asuntojen kaikki pinnat, kylpyhuoneiden ja keittiöiden kalusteet sekä koneet.

Pian kolme vuosikymmentä nähnyt vanha osa sai Koti kuntoon -remontissa tuoreen julkisivun. Ennen vaaleaan verhoutunut talo sai ylleen punaista sävyä.
Tarina on kirjoitettu ja kuvattu syksyllä 2016.