Puu-Tammelan raitti 9
Tammelan historiallisessa miljöössä sijaitseva Puu-Tammelan raitti 9 huokuu vanhan ajan tunnelmaa. Vuonna 1920 valmistunut puutalo on nähnyt paljon lähes 100-vuotisen elämänsä aikana. Monta sukupolvea palvellut talo siirtyi VTS-kodeille vuonna 1998.
Suutarien pääkaupunkina tunnettu Tammela on vuosien aikana muuttanut muotoaan ja Puu-Tammelan raitti 9 on viimeisiä muistoja menneestä. Puu-Tammelan raitilla asuville onkin tärkeää, että iäkästä ympäristöä kunnioitetaan, eikä turhia muutoksia tehdä.

Keltaisen puutalon sivuja mutkittelevat kujat, joille on helppo kuvitella entisajan työläisten ja suutarien askeleet.

Puu-Tammelan raitti 9 on pieni kaksikerroksinen talo, jossa on vain 8 asuntoa. Asukkaat tuntevat toisensa hyvin ja pihalla vaihdetaan kuulumisia lähes päivittäin.

Sisäänkäynneillä roikkuvat maalaisromanttiset lyhdyt ja kukka-amppelit.

Asukastoimikunnan jäsen Maija Kylmämaa-Kärkkäinen, puheenjohtaja Tarja Jern ja sihteeri-taloudenhoitaja Jetta Turunen pitävät yhtä. Naiset viettävät etenkin kesäisin paljon aikaa talon pihapiirissä.
- Täällä on aivan ihania ihmisiä ja jokainen huoltaa toinen toistaan, Kylmämaa-Kärkkäinen kertoo.
- Kesällä asumme pihassa ja talvella mörötämme enemmän omissa oloissamme, mutta kuulumiset vaihdetaan aina, Jern ja Turunen lisäävät.

Pihassa on sekä grilli että nuotiopaikka. Pihakeinussa on hyvä istua iltaa myöhälle yöhön.
- Täällä lämpenee grilli usein ja jokainen saa tulla siihen omien eväiden kanssa. Aikanaan meillä oli yhteisiä illanistujaisia Tapionraitin kanssa ja kaikki tunsivat toisensa. Nyt meillä on oman talon porukka ja toisinaan vanhoja asukkaita vieraina. On mukavaa, että vanhat naapurit pitävät edelleen yhteyttä.

Pihoilla kukoistavat monenlaiset kasvit kesäisin. Etenkin Turunen on innokas viherpeukalo.
- Meillä on tuolla pieni yrttimaakin, Jern ja Turunen vinkkaavat.
Naiset pitävät kodistaan erityisesti sen maalaismaisuuden takia.
- Olemme maalla keskellä kaupunkia. Sanon usein, että asun Puu-Tammelassa Puu-Tammelan raitilla puutalossa, Turunen nauraa.

Pihapiirissä asustaa ja vierailee paljon eläimiä. Asukkaat ovat ripustaneet puihin lintulautoja ja linnunpönttöjä.
- Täällä näkee usein siilejä, oravia, lintuja ja rusakkoja, asukkaat kertovat.

Naapurukset toivovat, että Puu-Tammelan raitille muuttavat osaavat arvostaa ja kunnioittaa vanhaa miljöötä.
- On hienoa, että pala historiaa elää edelleen.
Tarina on kirjoitettu ja kuvattu kesällä 2016.