Siirtolapuutarhankatu 2
Siilorinne
Siirtolapuutarhankatu 2 sijaitsee Hatanpään valtatien varrella. Edestä kulkee linja-auto niin keskustaan kuin esimerkiksi Pirkkalaan.
Hatanpään arboretumin kauniit ulkoilumaisemat löytyvät pienen kävelymatkan päästä ja lähellä on myös pieni kaupunkiviljelylle suunnattu alue.

Jokaisessa asunnossa on sauna.

Parvekkeissa on lasitukset.

Sisäpihalla on leikkipaikka ja oleskelutilaa. Leikkipaikalta löytyy hiekkalaatikko, keinut ja liukumäki.

Myös liukumäen vieressä on istuskelutilaa.

Hatanpäällä oli yksi Suomen ensimmäisistä siirtolapuutarhoista, jonka mukaan myös Siirtolapuutarhankatu on nimetty. Työväestö sai vuokrata Hatanpäältä viljelytilaa vuodesta 1916 alkaen. 1970-luvulla siirtolapuutarha siirtyi Niihamaan.
Pari vuotta sitten kaupunki vapautti uudelleen pienen maa-alueen kaupunkilaisten omaa viljelyä varten. Nyt puutarhaperinne kukoistaa Hatanpään kaupunkiviljelijöiden käsissä.

Kesällä 2016 kaupunkiviljelijöiden kasvimaalla kukoistivat auringonkukat.
Tarina on kirjoitettu ja kuvattu kesällä 2016.