Valjakonkatu 6


Valjakonkatu 6 tarjoaa rauhaa metsän katveessa. Pihlajapuiden reunustaman kadun päässä sijaitsevat talot ovat rauhallinen paikka asua.

Keväisin Valjakonkadulla tuoksuvat pihlajankukat ja tuore multa. Talojen asukkaat ovat innokkaita pihanlaittajia ja talkoot keräävät väkeä kokoon vuosittain. Kevään 2016 pihatalkoissa kärrättiin multaa ja istutettiin kasveja. Asukkaiden suunnitelmana on ottaa osaa VTS-kotien Kesäkukka-kilpailuun.

Metsään avautuvasta pihasta on tehty yhteistuumin viihtyisä. Kevään talkoissa myös alppiruusu löysi paikkansa metsän kupeesta.

Grillipaikka on asukkaiden suosikki. Asukastoimikunnan puheenjohtaja Arja Hirvenoja (kuvassa oikealla) kertoo, että grilli lämpenee heti, kun ilmat antavat myöten.
- Tänä vuonna grillasimme perheen kesken ensimmäistä kertaa äitienpäivänä.

Lapsille pihoilta löytyy tilaa temmeltää. Netta Virtanen ja Alina Mutka viihtyvät parhaiten keinumassa. Myös pihasta avautuva metsä tarjoaa hyvän piilopaikan esimerkiksi vesisodassa.
Tarina on kirjoitettu ja kuvattu kesällä 2016.